Teekkarilauluperinne herää eloon Smökissä! Jos olet ollut teekkari, niin tämä on juuri sinulle aktiviteetti siirtää vanhaa lauluperinnettä nykynuorille 👍🫶🥳. Otaniemen teekkarien lukkaritoimikunta kutsuu vanhat ja nykyiset teekkarit yhteiseen lauluiltaan Smökkiin laulattajapianisti Sami Kangasharjun johdolla. Lions Club Tapiola on tukenut tapahtuman järjestämistä muun muassa hankkimalla Smökkiin pianon ja markkinoimalla. Siirretään vanhaa teekkarilaulukulttuuria nykyteekkareille Illan tavoitteena on siirtää vanhaa teekkarilauluperinnettä ja soololauluja uusille sukupolville sekä tavata vanhoja tuttuja. Koronavuodet katkaisivat osaltaan perimätiedon siirtymistä, ja nyt kutsumme teekkarilauluilloissa viihtyneitä mukaan näyttämään, miten ennen laulettiin! Illan formaatti on tuttu jo viime vuosituhannelta: Sami, piano ja laulajat pianon ympärillä. Samalla pääset kuulemaan, millaista on tämän päivän teekkarilaulukulttuuri Otaniemessä. Luvassa on tutut laulut ja eri teekkarisukupolvien kohtaamisia. Ota mukaan vanha teekkarilaulukirjasi! Osallistumisohjeet 1. Lauluilta on ilmainen kaikille osallistujille 2. Kutsu kaikki laulukaverit mukaan tähän tapahtumaan 3. Ilmoittaudu, jotta lukkarit osavat varata lauluresursseja riittävästi paikalle: https://forms.cloud.microsoft/e/BjYdR4p3a8 4. Ota käteistä mukaan tapahtumaan 5. Saavu paikalle kuten vanhaan aikaan teekkarilauluiltaan, nyt sinne pääsee metrollakin Ilmoittautumisten perusteella varaamme riittävästi tilaa ja laulamiseen tarvittavia resursseja. Tuletko mukaan? Kutsu myös vanhat teekkarikaverisi laulamaan ja siirtämään perinnettä eteenpäin! Liity lauluillan Facebook-tapahtumaan Linkki: https://www.facebook.com/events/1090562887012287/ -> Jaa ilosanomaa kutsumalla teekkarikaverit mukaan. Pidetään teekkarilauluperinne elävänä – yhdessä!
Paras linkki on tapahtuman oma sivu — järjestäjän, teatterin, talon tai tapahtumapaikan omilta sivuilta. Keräämme tapahtumat vain suorista lähteistä: emme hae tietoja muiden tapahtumapalveluiden sivuilta. Jos tapahtuma löytyy vain sellaisesta, kerro tapahtuma, paikka ja päivä viestikenttään.
Julkaisemme tapahtuman vasta, kun olemme varmistaneet sen. Emme hae tietoja muiden tapahtumapalveluiden sivuilta.
Kiitos palautteesta!
Palautteesi on vastaanotettu ja käsitellään mahdollisimman pian.